pyorallabaariin

Aloitetaan pyörästä. Keksin pyörän, kun olin isosena ja sain ensimmäisen palkkani. Kuinka pääsisin tapaamaan ihastustani, joka asui maan äärissä Lahdessa? Pyörälläpä tietenkin.

Ostin kuusivaihteisen ja valehtelin äidille ajavani Jyväskylään, koska tiesin, etten saisi lupaa moiseen reissuun. Yövyin tien viereisellä maitolaiturilla makuupussissa ja mietin mitä sanoisin. Ohi ajavien rekkojen valot siivilöityivät oven raosta ja kolmen tunnin yöunen jälkeen nousin pyörän selkään.

Jyväskylän jälkeen soitin kotiin ja sanoin polkevani Lahteen, kun tämä sujuu niin hyvin. Voimaton äitini myöntyi, mitäpä muutakaan hän olisi voinut. 370 kilometrin ja 23 tunnin jälkeen saavuin Lahteen voipuneena, mutta yhä ujona. En saanut sanotuksi halaistua sanaakaan ihastumisestani.

Sama juttu seuraavana kesänä, nyt tosin kyseessä oli Oulu ja matkaa vain 230 kilometriä. Vasta kolmantena kesänä pyöräily tuotti tulosta ja seurustelin Jyväskylän flikan kanssa pidemmän aikaa.

Kumma kyllä pyöräily jäi siihen. Olen kuitenkin ajatellut aloittaa. Eikä vähiten Vihreiden Pyöräilypoliittisen manifestin myötä. Pyöräily on ylivertainen liikennemuoto kaupungeissa, joka tarvitsee omat väylät. (Aikanaan ajoin Lahteen koko matkan liikenteen seassa.) Pyöräily on terveellistä ja päästötöntä. Pyöräilyn potentiaalissa riittää kehiteltävää, esimerkiksi Alankomaiden malliin. Siellä pyöräily on helppoa, vaivatonta, turvallista ja in. Pyöräilyn määrän ja onnettomuuksien vähäisyyden suhteessa se on ehdottomasti kärjessä. Se on se kulttuuri.

Sitten baariin. Ihmisellä on taipumus tahdonheikkouteen, joka tiivistyy jossain vaiheessa itsepetokseen. Kuvitelkaamme tilannetta, jossa henkilö Kari (nimi muutettu) istuu iltaa hyvien ystävien seurassa. Hän on illan mittaan juonut muutaman pienehkön oluen, mutta voi, hän on autolla liikkeellä. Lisää ei pitäisi juoda, jos mielii autoa ajaa.

Kaikesta huolimatta hän ottaa vastaan tarjotun oluen eikä tule harkinneeksi auton jättämistä juhlapaikalle. Olut on juuri tänään erinomaisen maistuvaa. Heikkotahtoisuus on ajanut hänet tilanteeseen, jossa ei hyvä heilu. Tilanteeseen, jota hän ei itse edes hyväksy. Toisen kohdalla piti lopettaa. Eipä aikaakaan kun eteen on kannettu viides olut. Tässä kohdin tahdonheikkous on muuttunut itsepetokseksi. Väitteet alkoholin vaikutuksesta reaktionopeuteen, tarkkaavaisuuteen ja liikenneonnettomuuden riskin moninkertaistumiseen pitävät toki paikkansa yleisellä tasolla, mutta ei koske yksittäisiä kuljettajia, ainakaan häntä. Henkilö Kari on kokenut kuljettaja, keskimääräistä parempi kuten moni suomalainen mies. Totta kai hän voi ottaa viidennen. (Mainion esimerkin on osapuilleen näin kertonut filosofi Juha Räikkä kirjassaan Itsepetoksen filosofia.)

Älkäämme pettäkö itseämme. Ottakaamme pyörästä vaarin ja menkäämme sillä baariin* .

(Pyörä on helppo jättää illan päätteeksi baarin edustalle. Tai voihan sitä olla vesilinjallakin.)